SIELUN KASVU

Dieter Miunske käänsi hollannin kielestä FriedrichWeinrebin kirjoituksen saksan kielelle, samalla hän lyhensi sitä hieman. Käännös suomeksi Hermann Aistrich.

Näkyvä maailma ei ala 1-4 merkeissä, vaan sen jälkeen, eli siellä, missä 1-4 periaatteen mukaan on jako 1:n suhde 4:ään. Siksi näemme viidessä Mooseksen kirjassa näkyvän maailman alun niin kuin tunnemme sen toisesta Mooseksen kirjasta, kirjasta, jossa kerrotaan lähdöstä Egyptistä. Maailmat tulevat tässä taas esiin; siksi sanotaan, että ”vanhat maailmat”, luomakunnan kertomus (1. Mooseksen kirja) loppuu Jaakobin 12 pojalla, ja ”uusi maailma” alkaa Jaakobin 12 pojalla. Siksi nämä 12 poikaa suhteutetaan myös 12 eläinratamerkkiin. Niin kuin 12 eläinradan merkkiä muodostavat rajan taivaan ja maan välillä, 1:n ja 4:n välillä, niin muodostavat myös Israelin 12 heimoa tämän rajan. Egypti on se maailma, joka huomaa Israelin keskellänsä ja tuntee itsensä sen suhteen epämukavaksi. On selkeästi kerrottu, että uusi Farao ei enää tiedä mitään Joosefista (2. Moos. 1:8). Hänellä maailma alkaa 2. osalla. Ensimmäisestä osasta hän ei tiedä mitään.

Hän ei voinut tietää sitä, sillä niin paljoa hän ei ole ymmärtänyt. Jos hän olisi tiennyt ensimmäisestä osasta, hän olisi tiennyt, että Egypti elää juuri tämän Israelin takia, sillä muuten se olisi jo aikaa sitten hukkunut. Ensimmäisen osan tuntemuksella hän olisi tiennyt, että Israel, niin kuin voimme sitä nimittää, oli Jumalan rakas ja valittu. Hän olisi tiennyt myös Joosefin ja Jaakobin tarinan. Tämä kaikki olisi selkeästi hänen silmiensä edessä. Mutta tämä Farao ei ole tiennyt mitään. Hänellä maailma alkaa kakkosella ja hän näkee maailman vain kaksinaisuutena, vastakohdissa. Hän näki Egyptin mukavuudet ja sen siihen sopimattoman, vieraan Israelin. Tämä ristiriita häiritsi häntä, hän pelkäsi, erityisesti, koska hän näki, että Egypti tarvitsi Israelia, että Egypti ei olisi Egypti ilman Israelia; siksi oli myös hänen suuri pelkonsa, että Israel voisi lähteä pois, kun jonkinlaisia vihollisia hyökkäisi Egyptiin. Tämä on merkittävää kokonaisuudelle, sillä Farao ei pelkää, että Israel voisi miehittää tai hallita Egyptiä, ei, vaan hän pelkää, että se lähtee pois Egyptistä. Oikeastaan hän voisi olla iloinen, mitä aikaisemmin Israel lähtee Egyptistä, sitä parempi. Mutta jollain tavalla hän aavisti, että Israelin lähtö olisi samanaikaisesti hänen kuolemansa.

Farao havaitsee ihmetyttävän ristiriidan ruumiin ja sielun välillä. Hän tunsi miellyttävän kehon, ja siellä oli, jossain muualla, niin omituinen sielu, joka teki ruumiin aina levottomaksi; ja sielusta hän tiesi, että ruumis ei voi olla ilman sitä. Niinkuin ruumis pelkää sairautta vihollisena, joka voisi aiheuttaa sielun lähdön,niin Faarao pelkää, että hyökkäys Egyptiin voisi saada Israelin lähtemään.

Farao ei ole ymmärtänyt maailman luonnetta, koska hänen elämänsä alkoi vasta toisen osan kanssa, näkyvällä, aineellisen muodostumisella. Ja yksi niistä kauhuista Egyptille oli Israelin ihmeellinen lisääntyminen. Tämä lisääntyminen, tämä kasvu tapahtui niin nopeasti, että Egypti kauhistui. Perimätieto kertoo, että israelilaiset naiset synnyttivät enää vain kuutosia. Tämän ilmoituksen nykyaikainen ihminen voisi sivuttaa vain legendana. Kun ajattelemme asiaa, silloin meidän pitäisi kysyä, miksi nyt kysymys on juuri kuutosista. Miksi ei viitosista? Tässä kertomus tahtoo näyttää, että jotain yliluonnollista on tapahtunut.
Tämä on se painopiste.

Jäämme ruumiin ja sielun kuvaan. Kun lapsi syntyy, on tietty tasapaino ruumiin ja sielun välillä. Sielu antaa ruumiin elää, niin kuin Joosef antoi Egyptin elää. Se antaa jonkunlaisen harmonian. Nyt alkaa ruumis kasvaa ja alkaa sielu kasvaa. Aikuinen ruumis on tietyssä suhteessa vastasyntyneen kokoinen. Ruumiin kokoon nähden viisi kertaa olisi jo paljon. Todennäköisesti se on vähemmän. Sielu taas kasvaa mitattomaan ja hyvin nopeasti, jotain, mitä ruumis ei lainkaan ymmärrä eikä voi laskea. Jos me pystyisimme mittaamaan ”sielun toimintaa”, mm. sen kyvyn tuntea, sen luonteen, mutta myös sen tiedon, silloin aikuisella on ehkä 100 kertaa enemmän sielua kuin vastasyntyneellä. Ja juuri se aiheuttaa ruumiille pelkoa: Hän kantaa jotain itsessään, mikä on vahvasti erilainen kuin aineellinen, joka kaipaa luvattua maata, johon se tahtoo muuttaa, koska se tulee sieltä, ja että vierailu ruumiissa on vain lyhyt.

Tämä sielun kehitys aiheuttaa sen, että ruumis kärsii ja lopussa – kun iskut ja ruumiin vitsaukset ovat tuntuvia – tulee varmuus: Jonain päivänä sen täytyy muuttua. Jonain päivänä menetän Israelin. Sielu tulee lähtemään. Tämän ymmärrämme sielun kehittymisestä
(avautumisesta), tämä on heprealaisten voimakas lisääntyminen Egyptissä. Sielun kasvua emme voi mitata maallisilla mitoilla, ja juuri se aiheuttaa egyptiläisten pelon ja epämukavuuden tunteen Israelia kohtaan.

Sitten Egypti saa idean, että se orjuuttaa Israelin ja käyttää sitä väärin aineellisiin tarkoituksiin, niin kuin ihminen on keksinyt kaikenlaisia ruumiillisia toimintoja, jotka orjuuttavat sielun, sanottuna uudenaikaisesti: että hän myy sielunsa perkeleelle. Tulemme jatkuvasti yhä vain älykkäämmiksi, alamme mittamaan ja analysoimaan kaikkea ja rakennamme suuria rakennuksia, joissa voimme panna ”suuret saavutukset” näytteille. Mitä enemmän ihminen keksii tällä tavalla, sitä enemmän hän menettää aikaansa. Raamatullinen kertomus siihen sanoo: 2. Moos. 5:7b ”heidän pitää itse mennä sinne ja kerätä olkia.”

Ihmiset eivät tiedä miten heidän pitää saada valmiiksi kaikki työnsä. Siten heidän sielunsa turtuu. Se näkyy siinä, että ihminen menettää kykynsä tuntea; hän muuttuu luonteettomaksi ja sisäinen ääni, joka huutaa: ”on vielä enemmän, lähde tielle” tulee aina hiljaisemmaksi. Toiminnan ulkoisen takia sielu menettää suuntavaistonsa ja sopeutuu. Jopa silloin, kun Mooses ja Aaron alkavat kertoa vapautuksesta, he

sanovat: ”jätä minut rauhaan, jokapäiviset toimintani ja liiketoimeni eivät salli, että käsittelen tällaisia asioita. Farao painostaa meitä, ruumiilla on omat tarpeensa; kun alistun, silloin minulla on rauha.

Vanhat tarinat, jotka vielä tiesivät mitä ne kertoivat, kertoivat jopa, että heprealaiset muurattiin egyptiläisten taloihin. Tämä on varmasti julma kuva, mutta se kuvaa sielumme vankeutta ruumiissamme.

Tämä tarina kertoo lisäksi, miten Farao on pohtinut Israelin kasvun lopettamista. Shifra ja Pua, kaksi kätilöä (2. Moos. 1:15) olisivat voineet hänen mielestään auttaa hänen suunnitelmassaan. Taas on näkyvissä kaksinaisuus, kun astutaan näkyvään elämään. On itsestään selvää, että historiallisesta näkökulmasta kaksi kätilöä ei voi auttaa kymmenientuhansien lasten synnytyksessä. Tässä on tärkeää, että
näemme periaatteen. Kätilöiden tehtävä oli tappaa miespuoliset lapset, ja jättää naispuoliset eloon. Tarkoitus on: Vain se peite, ulkoinen ympyrä saa jäädä. Sisäisen, sen ytimen täytyy tulla tuhotuksi. Toisin sanoen: Ruumiin pitää kasvaa, sielua pitää jarruttaa. Mutta kumpikaan
kätilö ei suorittanut tätä tehtävää, ja he selittivät: ”Heprealaiset naiset
eivät ole egyptiläisten kaltaisia. He ovat voimakkaita, ja ennen kuin kätilö tulee heidän luokseen, he ovat jo synnyttäneet.” (2. Moos. 1:19)

Myös tässä sanomassa kerrotaan jotain hyvin olennaista. Tämä kertomus on niin kuin heijastus kaikista muista maailmoista ja se pitää tulkita ja ymmärtää tällä tavalla. Sielu on olemassa jo kauan ennen hedelmöittymistä ja odottaa matkaa johonkin ruumiiseen. Samalla tavalla elävät Israelin lapset riippumatta heidän esiintymisestään Egyptissä. Ruumiillinen, egyptiläinen, muodostuu vasta saapumisella tähän maailmaan ja sen voimme kutsua tervetulleeksi tai tuhota. Mutta sielua emme voi Egyptissä, aineellisessa tuhota. (Katso myös Matt. 10:28). Sielua emme voi ymmärtää, emmekä mitata, sillä se tulee toisesta maailmasta. Faraon suunnitelma kätilöiden suhteen ei toimi hänen mielensä mukaan, siksi hän keksii sitten toisen keinon. Miespuoliset lapset täytyy heittää jokeen, naispuoliset ei. Heittäminen jokeen – nimi sen jo sanoo – on heittäminen ajan virtaan, sillä tällä tavalla on todellakin mahdollista, että ydin, se olennainen hukkuu. Hukut ajassa, jos sinulla ei ole jotain, jolla sinun yhtenäisyytesi ja yksilöllisyytesi säilyy. Mutta aineellisella maailmalla ei ole mitään, mikä voi säilyttää sielusi. Ulkoinen maailma antaa sinun hukkua ajassa joka tapauksessa. Koko ulkoinen maailma on ajallinen, mitään ei jää.

Miespuolinen hukkuu ajassa niin kauan, kunnes Mooses tulee lopuksi. Hänen vanhempansa panevat hänet kaislakoriin, tebah hepreaksi. Saman sanan löydämme muuten vain Nooalla. Siellä käännetään tebah yleensä arkiksi tai laatikoksi. Mutta ensisijaisesti tebah tarkoittaa ”sana”.

Dieter Miunsken huomautus: Sana tebah kirjoitetaan tav-beth-he, 400-2-5. Luettuna taaksepäin se on habath 5-2-400, käännettynä ”se tytär”. Ja Faraon tytär löytää tebah …

Sana ikuisuudesta pelastaa hukkumiselta ajassa. Mooses pantiin verrattavasti Sanaan (teba tarkoittaa sekä kaislakoria että sanaa). Ei ollut tärkeää, kuka hän oli, ratkaisevaa hänen pelastukseensa oli vain, että hän tuli Sanan kanssa. Ja tämä tapahtui ei vain ”juuri, sehän oli täpärästi”, mutta ylipursuavalla mitalla, sillä pelastus tuli Faraon tyttären kautta eli juuri talosta, joka on määrännyt miespuolisten lasten tappamisen. Nyt Faraon talo toimi tavallaan kohtalon
ironialla tarkasti päinvastaisesti oman määräyksensä suhteen. Egyptin korkein taho on vetänyt Mooseksen vedestä. Faraon vastustaja, oikeastaan faraon tuho (epäonni), pelastetaan ja kasvatetaan Faraon talossa.

Sama miten me suunnittelemme ja laadimme lait – kun päämäärä on tuhota sielu, silloin nämä lait kohdistuvat tätä lainlaatijaa vastaan, heti kun jotain on Sanassa tai joku tulee Sanalla.

Faraon laissa, Egyptin laissa, on luonnonlakien kaksinaisluonne. Sen
näemme jo Egyptin heprealaisessa nimessä, mizrajim (= muodon
kaksinaisuus). Muuten, sama pätee myös Meedian ja Persian laille.
Meedian ja Persian hepreaksi on modaj v’poras, numeroina 40+4+10 + 6+80+200+60, summana tarkasti 400 (”400” vuotta Egyptissä). Sanonta ”Meedia ja Persia” on VT:n heprealainen alkuperäisessä versiossa tarkasti 6 kertaa – samankaltaisuus Egyptiin on silmiinpistävä]. Faraolle tapahtuu lopussa juuri se, mitä hän on tahtonut Israelille: Se olikin hänen valtakuntansa, joka hukkuu veteen. (2. Moos. 14:23).

Vasta Mooseksen kertomuksella alkaa oikeastaan maailma, niin kuin me tunnemme sen. Sillä meidän näkyvyydellemme se alkaa vasta siellä, missä sana tulee näkyviin, missä Jumala on tehnyt maailman Sanan kautta.