Pater Egonin saarna Isä meidän -rukouksesta helmikuussa 2021.
P. Egon oli hengellisenä johtajana Israelin matkoillani v. 2012 ja 2018.
Joka kerran, kun luen Matteuksen 6. lukua, alan miettiä. Jeesus puhuu opetuslapsilleen, hehän olivat uskovaisia juutalaisia. Ja heille hän sanoo: ”Kun rukoilette, älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka luulevat tulevansa kuulluiksi monisanaisuutensa tähden. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan ”. Silloin minussa herää aina tämä kysymys: Ovatko meidän rukouksemme nykyään oikeastaan ”hokea tyhjää niin kuin pakanat”?
Pater Egon kertoo esimerkin, kun pappi kirjoitusvirheen takia kertoi
seurakunnalle aivan väärän, naurettavan asian, ja koko lauma vastasi automaattisesti: ”Herra, pyydämme sinua, kuule meitä.”
Kun luemme Isämeidän-rukouksen ottaen huomioon, että siinä on Jeesuksen elämä taustana, silloin voimme havaita, että Isämeidän yksittäisistä pyynnöistä on vähemmän kysymys rukoussanoista. Onhan juutalaisilla yhtä kauniita rukoussanoja mm. psalmeissa. Mutta Isämeidän pyynnöt eivät ole vain rukoussanoja, vaan ne ovat Jeesuksen elämänasenteita, jotka tässä tulevat näkyviin ja niitä hän tahtoo välittää meille.
Kerron tässä pari esimerkkiä: Jeesus opettaa meitä rukoilemaan: ”Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi.” Tämä oli suuri teema koko Jeesuksen elämässä, että Isän nimi tulee pyhitetyksi. Muistutan teille yhtä kohta Johannes-evankeliumissa (Joh. 12:27-28), jossa Jeesus on järkyttynyt edessä olevan kuolemansa takia. Silloin hän sanoo: ”Nyt minun sieluni on järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä!” Mutta silloinkaan hän ei rukoile: Pelasta minut tästä tunnista, vaan: ”Isä, kirkasta nimesi!” Tämä oli se suuri Jeesuksen asia. Onko tämä myös meidän asiamme, että Jumalan nimi pyhitetään, kirkastetaan?
Tai: Kun Jeesus opettaa meitä rukoilemaan: ”Tulkoon sinun
valtakuntasi.” Muistakaamme: Tämä oli hänen elämänsä koko sanoman suuri teema. Hän aloittaa sanomansa ilmoituksella: ”Jumalan valtakunta on lähellä.” Ja hän näyttää monissa vertauskuvissa millaista se on, kun Jumalan valtakunta tulee, miltä Jumalan hallitseminen näyttää tässä maailmassa eli myös meissä.
Tai jos otamme pyynnön: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.” Tämäkin on Jeesuksen elämässä - ei vain yksi rukoussana, vaan se on Jeesuksen perusasenne. Otamme huomioon, kuinka usein Johannes-evankeliumissa löydämme sananmuodon (Joh. 4:34, 5:30, 6:36 – 39 ym.): ”En voi tehdä mitään minusta, vaan sitä, mitä näen isän tekevän”. ”En puhu minusta, vaan sitä, mikä kuulen isän sanovan; sen minä puhun, sen annan eteenpäin.” Opetuslapsista Jeesus ei sano: Ihmisiä, joita minä valitsin, vaan:
Ihmisiä, jotka sinä olet antanut minulle. Aina tämä perusasenne ”Sinun tahtosi tapahtukoon”. Tämä oli hänen toimintansa korkein periaate.
Kun rukoilemme: ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme”, se ei ole yksinkertaisesti leivän pyyntö. Tässä pitää meidän luottamuksemme tulla näkyviin. Saamme luottaa ja meidän pitääkin luottaa, että Jumala pitää meidät kunnossa jokaisena päivänä, että hän antaa meille joka päivä kaiken elämään tarpeellisen. Kysymyksessä eivät ole ensisijaisesti rukoussanat, vaan perusasenteet.
Ja kun Isämeidän rukouksessa sanotaan: ”Ja anna meille meidän velkamme anteeksi”, silloin Jeesus itse selittää tämän Isämeidän lopussa elämänasenteena: ”Sillä jos te annatte ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, niin myös teidän taivaallinen Isänne antaa
teille anteeksi. Mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, ei myöskään
teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne”. Aina
uudestaan huomaamme: Nämä ovat elämän asenteita, eivätkä vain rukoussanoja.
Tahdon antaa tämän meille mukaan tielle, aivan lyhyesti: Rukoilkaamme Isämeidän kerran tällä tavalla, ottaen huomioon: Missä Jeesuksella on ’Isämeidän’ elämänsä perusasenne? Eikä meidän pidä tehdä Isämeidän rukouksesta vain suullista rukousta, vaan annamme Isämeidän pyynnöistä tulla yhä enemmän elämämme perusasenteita.
ISÄ MEIDÄN-rukous (kuudes pyyntö). Huom: Isä meidän video.
on ollut minulle (Hermann Aistrich) jo kauan rakkauden ja mielenkiinnon kohde. Olen lukenut paljon tästä ja miettinyt sitä itsekin paljon. Yksi epäkohta kuitenkin jäi: ”äläkä saata meitä kiusaukseen”. Tällä tavalla rukoillaan Suomessa edelleen, vaikka "uusi" raamatunkäännös on julkaistu jo yli 30 vuotta sitten, missä uusi teksti on ”äläkä anna meidän joutua kiusaukseen”. Saksankielellä ja englanninkielellä käännös on Suomen vanhan käännöksen kaltainen. (”führe uns nicht in Versuchung”; ”and lead us not into temptation”.)
Mistä tässä on kysymys? Mm. Jaakobin kirje 1,13 sanoo, että Jumala ei kiusaa ketään.
Toisaalta kiusaukset ovat jopa tärkeitä ja hyödyllisiä voitettuina, niin kuin myös Jaak. 1,12 kerrotaan.
Suomen 1992 raamatunkäännös on poistanut jo ensimmäisen epäkohdan, eli tässä Isämme ei itse kiusaa enää meitä. Mutta miksi Hänen pitäisi estää kiusauksemme?
Teologit ovat tätä jo kauan pohtineet. Mutta näyttää siltä, että he eivät ole löytäneet vastausta, kun me edelleen rukoilemme yllämainitulla tavalla. Eikö ihmisen pitäisi ymmärtää rukouksensa sanoja ja niiden merkitys?
Löysin Straßburgin teologin ja papin René Nitschelmin kirjoituksen aikakauslehdessä ”offene tore” v. 1962 s. 180 -186, teemana mm. kuudes Isä-meidän-pyyntö. Tässä Nitschelm kirjoittaa mm.: ”Jos rukoilemme (ylämainitun vanhan käännöstekstin mukaan), että Jumala on itse kiusaaja, mutta Hänen aiheuttamansa kiusaus on pelkkä paha, mistä meidän pitäisi pyytää pelastusta, siten ollaan jo lähellä Jumalan häväistystä.” Eli tämä Isämeidän kuudennen pyynnön lyhyt lause sisältää melkoisen ristiriidan.
Nitschelm löysi vastauksen yllämainittuun kysymykseen oman kaupungin, eli Straßburgin yliopiston vanhojen kielten professorin Charles Jägerin kirjoituksesta (”Revue d’Historie et de Philosophie Relegieuses”. 18. Jahrgang, Nr. 5 f, Nov/Dez 1938, Seite 415 – 417).
Jeesus on puhunut arameaa. Meillä on kuitenkin Hänen sanoistaan vain kreikankieliset ja muut käännökset. Vaikka kreikankielinen käännösversio tarkoittaa juuri ”äläkä saata meitä kiusaukseen”(kausatiivi), Peshittoksi nimitetty syyrialaisessa käännöksessä on ”äläkä salli että meidät viedään kiusaukseen” (toleratiivi), mikä vastaa melko hyvin suomalaisen Raamatun uuden (1992) käännöksen versiota. Mutta miksi juuri Peshiton toleratiivi olisi oikein? Tästä Prof. Jäger teki filologiset tutkimuksensa. Jos molemmat käännösmahdollisuudet olisivat oikein, pitäisi arameankielinen sana olla mahdollinen sekä toleratiivissa että kausatiivissa. Kreikkalainen sana tässä on eispherin, viedä, se on aramealaisen verbin boh (beth-waw-aleph):in Af’el (kieliopillinen muoto heprealainen Hif’l). Ja kyllä, tämä sana on mahdollinen sekä kausatiivina että tolerativ-aktiivina. Eli ainakin Peschiton lukemistapa on myös oikeutettu. Siihen Prof. Jäger löysi esimerkillisen samankaltaisen kohteen Talmudissa (Berakh.60).
Toinen kysymys liittyy kiusaus-sanaan. Uusi Testamentti siteeraa
usein Vanhaa Testamenttia ja käyttää siihen Septuagintan tekstiä. Septuaginta kääntää heprealaisen substantiivin Massah kreikaksi peirasmos, kiusaus. Lisäksi se käyttää perazein tai ekperazein, kiusata, hepreaksi nissah. Massah /nissah, peirasmos/perazein. Massah on yhdessä Meribah'n kanssa paikan nimi (2.Moos. 17:1-7). Kreikkalaisen evankeliuminkääntäjän olisi pitänyt ottaa Massah paikannimenä muuttumattomana kreikkalaiseen tekstiin, eikä kääntää sitä kreikaksi. Siten olisi tämä paikan nimen merkitys nähtävä kun lausumme: ”Älä salli, että meidät viedään Massaan.”
Massah kyllä tarkoittaa kiusausta, mutta tässä merkityksessä ”Jumalan kiusaamista”, eli Jumalan avuliaan läsnäolon epäilemistä. Tässä Prof. Jäger viittaa siihen, että todellisesti Hepreassa ja Rabbiinisessa kielessä on vain yksi verbi, millä on tämä erityinen merkitys ”Jumalan kiusaaminen”, substantiivia Massah vastaava verbi nissah.
Ei tulla Massaan tarkoittaa siis että ei epäillä Jumalan avuliasta läsnäoloa.
Kuudes Isämeidän pyyntö täytyisi olla: ”Älä salli, että meidät viedään Massaan”
tai lyhyempi ”Älä anna meidän tulla Massaan”.