Esteri-kurssin aloitus

Kurssin tarkoitus on oppia tuntemaan Raamattua uudella tavalla, juutalaisen perimätiedon avulla. Tämä on Suomessa vielä melko tuntematon, koska ei ole vielä suomenkielistä kirjallisuutta siihen saatavissa. Rakkaus Raamattuun, Friedrich Weinrebin kirjoitusten tuntemus ja saksan ja suomen kielen taito on se yhdistelmä, mikä johti minut aloittamaan Raamattukurssit saadakseni Weinrebin kirjoituksia tunnetuksi Suomessa. Hän on nostanut muinaisajalta tämän juutalaisen perimätiedon nykyaikaan, nykykieleen, eli saksaksi ja hollanniksi, pari kirjaa on saatavissa myös englanniksi ja uusihepreaksi.

Mitä on juutalainen perimätieto? Sen mukaan Jumala on antanut Siinaivuorella Moosekselle koko Tooran, mikä käsittää sekä viisi Mooseksen kirjoittamaa kirjaa, että siihen alusta asti mukaan tullutta suullista selitystä, eli suullinen Toora, joksi se nimitettiin myöhemmin, kun se käsitteli koko VT:ia, juutalaiseksi perimätiedoksi. Sen avulla voimme löytää Raamatun kääntämiseen ja tulkitsemiseen oikeat vaihtoehdot.

Jonkun verran tarvitsemme myös vanhaa hepreaa, eli Raamattuhepreaa, mikä on hyvin mielenkiintoista. Minä en osaa hepreaa, mutta Weinrebin kirjoista olen omaksunut monta sanaa. Alkukieli on hyvin tärkeä Raamatun ymmärtämiseen, mutta teidän ei tarvitse itse osata hepreaa, jos ja kun Weinrebin kirjat ja äänitteet ovat käytettävissä.

Muuten, yleensä emme rukoile tässä kurssissa, koska katson, että Jumalaa kunnioittava Raamatun käsittely on niin kuin jatkuva rukous ja Jumalan ylistys.

Tämän kurssin sisältö antaa Raamatun ohella Friedrich Weinrebin kirjan ”Esterin käärö”. Mutta sen ohella toistan myös monia tärkeitä perusasioita edellistä kursseista, pääasiassa kirjasta ”Luomakunta Sanassa”. Tällä tavalla uskon, että kurssi on sopiva myös aloittelijoille.

Suosittelen lämpimästi, että olette ahkeria, luette kaikki uudestaan kotona, valmistaudutte kurssia varten aina jo etukäteen. Uusi tieto, uusi ajattelutapa on vaikea omaksua, se vaatii ponnistelua ja kärsivällisyyttä. Kysykää jos on jotain epäselvää. Alussa teidän kuitenkin on otettava vastaan monta asiaa, vaikka vasta myöhemmin tulevat asiat selväksi.

Olen yleensä jo klo 15.00 Pärinäpirtissä, silloin on aikaa vastata kysymyksiinne jos te tulette jo aikaisemmin.

Esterin käärön kirjasta tein aikoinaan muistinpanoja itselleni, ne olen kääntänyt suomeksi teitä varten, kurssipohjana. Siihen olen lisännyt myös muutaman tärkeän sivun edellisistä kursseista juutalaisen perimätiedon periaatteista.

Lisäksi voin suositella kaikille, mutta eritysesti aloittelijoille, YouTuben videoitani.

Nyt kesällä olen perustanut myös omat kotisivut, ehkä niistäkin on teille hyötyä.


Siis tervetuloa Raamattukurssiini.